Half A Heart

Nyt se on tehty! Vähän vielä pikku fiksailtavaa ja banneri puuttuu kokonaan, mutta en malttanut olla julkaisematta jo.

Mun kuulumisia voi seurailla täst edespäin tuolta!
http://laurashalfaheart.blogspot.fi/

Iso kiitos kaikille, jotka olitte mukana seuraamassa mun au pair vuottani Chicagossa! Mulla oli aivan mahtava vuosi ja vaikka oonkin kotiutunut takaisin Suomeen,  kaipaan takaisin joka ikinen päivä <3

xoxo / Laura

Reborn?

Hello lovelies!

Yes it's actually me! I'm alive and here. Surprised? Yeah I know so am I. I'm not sure what's going on just felt like writing today.
So I guess what I was mainly wondering was if'd start writing again is there anyone who's actually interested in reading about what I have to say. I'm still debating whether I'd write on here or  use Living with Emotions. I grew really found of this blog during last year and kinda  fell like LWE is part of my teenage life. I would probably change  its name and outlook and whole writing style. I don't really know. Most likely just gonna stick with this one, tightly.

Now what I'm asking you to do is please comment below! What you think? Will you read my posts? What would you like to read about? In Finnish or in English? Maybe both? I would appreciate that. Knowing me I will write anyway I just feel like it makes more sense if there's at least a one breathing creature who's interested.

I thought it would be harder to write on here again but it really isn't. Hopefully this is a new start.
Moibye!
xoxo / Laura

Laura's lazy

Heipä hei
Oon tällä hetkellä vähän downtownin ulkopuolella Andrew asunnossa, jossa oon asustellut viimeiset kolme päivää. Oon koko aamun yrittänyt vältellä kirjottamista and now I ran out of excuses... Joten tästä viikosta.

Keskiviikko oli mun ensimmäinen päivä ex-aupparina ja päätin viettää sen Sofian luona leikkimällä sen hostkidsien kanssa. Sofian hostmom nauroi, etten näköjään saanut lapsista tarpeekseni. Mutta mulla oli hauskaa. Pääsin opettamaan matikkaa, englanniksi. Ja päätin, että kyllä se opettajan ammatti taitaa olla mua varten. Illalla Chipotle ja fruyo <3

Torstaina näin Sarahia ja mentiin aamupalalle Burn and Toastiin ja päädyttiin shoppailemaan. It wasn't intentional, I swear! Alan epäillä, kuinka paljon mul tulee menemään kilot yli laukuista...

Mentiin Sarahin luokse ja mä otin päikkärit. Sen sänky oli niin mukava! Viikon kun nukkuu lattialla, niin kyllä siitä selkä tulee kipeeksi. Mulla oli ilmapatja, mutta siinä on hiiren mentävä reikä. Joten mä nukuin lattialla... Kun mä heräsin (Sarah potki mut ylös...) lähdettiin ulos kuvailemaan. Taidan kuitenkin laittaa kuvat toiseen postaukseen.
Yritettiin illalla vielä katsoa leffaa, mutta mä ainakin sammuin eikä ole mitään käsitystä mihin aikaan. Perjantaina nukuttiin pitkään ja ja lähdettiin sitten taas kuvailemaan. Kuvat laitan kuitenkin toiseen postaukseen. Kahden aikaan Sarah toi mut kotiin ja sitten hengasin kotona illan.

Ok, kerronpa teille jotain. On tiistai ja oon tällä hetkellä Washington D.C:ssä ja mä en pääse minnkeään tän postauksen kanssa. Oon yrittänyt koko illan ja tää ei vaan etene. Joten lopetan nyt ihan suosiolla. Hyvää yötä kaikille.

xoxo / Laura

Toisen loppu on toisen alku

Nyt se on sitten ohi, mun auppari ura. Virallisesti oon au pair 29. päivään asti, mutta käyttämättömien lomapäivien takia oon nyt done. Tänään oli viimeinen päivä. Ei tuntunut haikealta, ei samalla tavalla kuin perjantaina.(Tuli melkein itku, kun lauloin unilaulut viimestä kertaa) Musta tuntuu, etten ole tajunnut koko asiaa vielä.

Syksy

Perjantai-iltana käytiin hakemassa hostfamilyn uusi auppari Sophia lentokentältä. Hän on saksasta. (Opetin jo Sophian sanomaan suomeksi olen Sophia ja olen saksalainen, joten jos tulee kadulla vastaan voitte tervehtiä suomeksi!) Viikonloppu meni tutustuessa ja eilinen ja tämäpäivä oli opettelua. Olin aluksi huolissani, millanen uusi tyttö olis, osaisko se pitää likoista huolta ja olisko se ihan suht ok tyyppi. Bingo! Ihailin aina Sarahin ja niiden entisen aupparin suhdetta, ja voin ilokseni sanoa, että me tullaan Sophian kanssa myös pitämään yhteyttä. Mun perhe parka, saivat saksalaisen ja vähän pidemmän version musta. Haha, just kidding, mutta ollaan kyllä hyvin samanlaisia; huumori, jutut, arvot ja käytös pelaa hyvin yhteen. Luotan siis tytöt hyvillä mielin Sophian huomaan.

Lauantaina oli tyttöjen gymnastics, jota lähdin pitkästä aikaa katsomaan ja illalla mentiin Lou Malnati'siin syömään. Chicagon parasta pizzaa, ihan btw.
Sunnuntaipäivän marathon skypettelin kotiin ja Ellulle. Illalla tutustuttiin saksalaiseen kulttuuriin ruoan merkeissä. Potato pancakes, sausage ja jälkkäriksi mä tein jotain joka oli nimeltään "Westfalian Quark Surprise". Toisinsanoen sellanen rahkasysteemi. Oli tosi hyvää, vaikka itse sanonkin ja tuli niin kotoista olo. Oon kaivannut rahkaa täällä niin paljon. Hyvä rahka tuli kuohukermasta ja plain yogurtista. Oli muuten eka kerta kun  kokattiin pitkästä aikaa koko perheen voimin. Oli vaihteeksi tosi mukavaa ja tuli sellanen tehdään yhdessä -fiilis.

Eilen olin off ja käytin päivän skypettelyyn ja pakkaamiseen. Lellu soitti ja totes, että kuulostan erilaiselta, tosi onnelliselta. Niimpä kai sitten. Kyllä mä täällä ollessanikin oon ollut onnellinen. Ihmiset kotoa kuin täältäkin on tullut toteamaan, että näytämpä niin onnelliselta kuvissakin. Mut mitä mä omasta mielestäni oon ollut viimeaikoina, on tosi väsynyt. Ei onneton, ei surullinen, vaan väsähtänyt. Miks mä nyt sitten olen niin onnellinen? Tyttöjen ja kavereiden jättäminen on heartbreaking, mutta! Mä olen menossa KOTIIN!

Tänään viimeisen työpäivän kunniaksi näytin playgroundin Sophialle ja tavattiin Sofia ja hänen nuorin hostkid L ja puistossa sitten vierähtikin koko aamupäivä. Päikkäriajan työt sujui nopsaan kahdestaan ja ehdin skypetellä Lisan kanssa hetken. Ihan hullua, miten nopeesti aika menee, se on ollut kotona ja yli kaksi kuukautta! Iltapäivällä takaisin puistoon ja sitten päivä olikin siinä. Ja mun ura myös,
Päivän saavutukset: B totesin moneen kertaan "I love you Laura!" ja A ilmoitti lähtevänsä mun mukaan Suomeen. En kyllä usko mun kaksivuotiaan aivan tajunneen, mistä oli kyse.
Töiden jälkeen lähdettiin Sophian kanssa Targetiin, jossa tavattiin Fia ja pienen pohdinnan ( ja mun yllytyksen) jälkeen suunnattiin sushille illalliselle. Oli niin hyvää taas, Mä oon addiktoitunut...

xoxo / Laura, ex-aupair

P.s. Teksti tulee myöhässä, koska nukahdin eilen illalla koneen ääreen, taas. Heräsin kolmelta yöllä, mietin hetken tekstin editoimista ja päätin whata heck ehtii sen myöhemminkin ja käänsin kylkeä.

Last night in my room

Nyt se sitten iski. Todellisuus.

Siivosin ja imuroin mun huoneen. Silitin lakanat uutta aupparia varten ja sai ilmapatjan kellariin. Mun viimeinen yö tässä huoneessa. Tässä maailman mukavimmassa sängyssä. Tää huone on ollut mun pakopaikka ihan ekasta päivästä lähtien kun saavuin training schoolilta tänne ja pääsin ekan kerran nukkumaan kunnollisessa sängyssä. Muistan makoilleeni sängyssä ja tuijotellen kattoon miettien "nyt mä sitten oon oikeesti täällä".´Nyt siitä on vuosi aikaa. Kuinka monta kertaa mä oonkaan tuijottanut tota kattoa, mun seinää ja valokuvia hyllyn päällä. Nyt samoilla hyllyillä on eri ihmisen kuvia, eri ihmisen perhe. Tänä ilta en sano hyvää yötä äiti. Joku täysin random tuijottaa mua.

Huomenna on mun viimeinen kunnollien työpäivä. Virallisesti oon vielä tiistain töissä, mutta koska oon sen päivän uuden tytön kanssa, sitä ei lasketa. Mitä mä teen? Miten mä teen siitä erikoisen tytöille? Miten mä teen siitä erikoisen mulle?

Mä en tiedä mitä mun pitäisi sanoa. Tai tuntea. Tai ajatella. Tuntuu tyhjältä. Haikeelta. Mustasukkaiselta? Missä on mun iloiset tunteet? Mä tein sen mitä tulin tänne tekemään. Eiks ympyrän sulkeutuessa pitäis tulla joku ymmärtämisen hetki: "Kaikki on nyt paljon selkeempää" -fiilis. Kertoisko joku mitä mun pitäis ajatella/tuntea tällä hetkellä, mulla kun ei ole aavistustakaan.

xoxo / Laura

Ajatuksia vuoden lopusta

.Hei kaikki mahtityypit siellä. Mitäpä teille kuuluu?
Mulle kuuluu hyvää ja arvatkaa mitä. MULLA ON 5 TYÖPÄIVÄÄ JÄLJELLÄ!!

Viisi työpäivää. Mihin aika katosi? Vastahan mulle tuli 9 kuukautta täyteen ja pohdin, että pitäiskö jäädä tänne vai ei.

Mun perheen uus auppari saapui tänään training schoolille ja se laittelikin sieltä viestiä. Tuntui niin oudolta. Miten sä voit olla siellä, kun mähän vasta olin ite siellä. Olin yhessä vaiheessa kokonaan unohtanut training school vaiheen. Mutta viime aikoina ne on palannut kirkkaina mieleen kun mun tädin hopeat.

Alotin pakkaamisen viime viikolla, mutten päässyt puusta pitkään. Kunhan raahasin matkalaukut esille ja aloin huitoa tavaroita sinne tänne. Mikä sotku. Tavoitteesta saavutettu 0,05%. En saanut koko loppuviikolla mitään aikaiseksi ja pompin matkalaukkujen yli. Tänään päätin, että nyt riittää. Pitäähän mun keskiviikkoon (kai) mennessä saada itseni muutettua kellariin, jotta huone saadaan siivottua. Nyt on sitten vaatekomero tyhjennetty. Samoin lipaston kaapit. Vaatteet on pakattua jotenkuten matkalaukkuihin, pahvilaatikkoon, donate-pussiin ja roskapussiin. Miten voi vuodessa kertyä näin paljon tavaraa?

Virallisesti mä lakkaan olemasta auppari 29.9, mutta koska mulla on lomapäiviä käyttämättä, käytän ne nyt vuoden lopussa. Joten tämä viikko loppuun ja yksi tiistai. Sitten se olis siinä. Asun silti täällä vielä ensi viikon, koska oikea travel month alkaa suunnitellusti 30. päivä.

Kattelen mun sotkuista huonetta ja matkalaukkuja ja mietin miten vuosi sitten tuskailin kotona pakkaamisen kanssa lähtöä edellisenä iltana. Ainakin mä olen nyt ajoissa.

En oikein tiedä, mitä ajatella vuoden loppumisesta. Jälleen kerran oon puhunut siitä niin paljon, odottanut sitä. Mutten osaa ajatella että nyt on melkein se hetki, kun mun seikkailutarina loppuu. Kupla puhkeaa. Ja mun täytyy palata takaisin normaaliin arkeen. A tuli tänään halaamaan mua ihan yllätten todeten "No Laura go home". Jaa, mitäpä tohon pitäis sitten kaksi vuotiaalle vastata. En sanonut mitään. Halasin vaan.

Tytötkin alkaa tajuta, että jotain on tapahtumassa.
Ja nyt mä tunnen kuinka mun cold medicine starts kicking in. Piti vetästä ne naamariin, kun LCC:n "End of the year tips" lappunen neuvoi move all the DRUGS. Ok will do! Hahha oon aina sanonut, että se on vähäm höperö. Ja mä sain siis flunssan, taas. Mä jo toivoin kolme viikkoa sitten, että sen kertainen tauti olis ollut vika, mutta pitäähän tässä vielä vuoden lopun kunniaksi sairastaa.

xoxo / Laura

Traditional American...

FOOTBALL!
Perjantai-iltana lähdettiin Sofian kanssa katsomaan vieressä olevan high schoolin jalkkispeliä. Mulle tää oli ensimmäinen peli, vaikka kolme kertaa oon yrittänyt mennä katsomaan. Ja tääkin oli lähellä jäädä välistä koska sade ja kylmä! Miten voi sää muuttua näin nopsaan? Pari päivää sitten tallustin vielä flipflopseissa ja hameessa ja nyt piti olla takki päällä ja hanskat kädellä ja silti paleli.

Haha Sofian hostmom nauroi, että ollaan oikein HC-faneja kun raahaudutaan kentälle sateesta huolimatta. Juu kyllä, näinhän sen meni. 

 Tiedän ettei kuvat ole parasta laatua, mutta paremmat on vielä Sofian kamerassa.

 Me katsottiin puoleen väliin asti niin. että nähtiin koulun orkesteri ja cheerleaderit, mutta niiden jälkeen äkkiä kotiin (Sofialle) lämpimään.

 Kisakatsomo varustus.

 Sofaille kun päästiin kuumat kaakaot ja voikkarit nopsaan mukaan, lämmin pesä peitoista lattialle ja leffa pyörimään. Empä ollutkaan nähnyt Anastasiaan Englanniksi ennen.

 How can I ever say goodbye?
Kympiltä mä lähdin kotio kohti ihan vaan siks, että mun tarvi kävellä.

xoxo / Laura