Ensimmäinen viikko takana

Ensimmäinen viikko on nyt takana ja vähän ylikin. Sen aikana on tapahtunut paljon, niin mulle kuin muillekin.

Joka päivä täällä ollessani  ajattelen, että hitto mulla kävi hyvä tuuri! Monet mun aupparikavereista, jotka saapuivat samaan aikaan, pohtivat jo rematchiä, koska perhe ei olekaan sellainen, kuin antoivat olettaa. Kuten aina kommunikaatio on avain useimpiin tilanteisiin. Asiat voisivat olla toisin, jos perheet olisivat viitsineet mainita muutamista pikkuseikoista. No jaa… Se siitä.

Mulla siis sujuu todella hyvin. Kemiat hostvanhempien, lasten ja jopa koirien kanssa osuvat yksiin. Lähinnä ollaan vietetty perheaikaa yhdessä, höpötelty kulttuurieroista ja tehty ruokaa. Joka kerta, kun joku kysyy, mitä mä olen tehnyt, vastaan että syönyt. Koska sitä mä täällä teen koko ajan! SYÖN. Kaksosia tulee kuitenkin päivän mittaa sen verran paljon kanniskeltua, että kyllä siinä vähän kaloreita pitäisi palaa, hah!

Viikonloppuna jona saavuin, hostmom’in sisko oli käymässä ja itse koin sen ihan hauskaksi, että talossa oli joku, joka pystyi myös neuvomaan.  Ekana iltana otettiin suunnaksi yksi naapuruston parhaista leikkipuistoista ja mä sain seikkailla siellä ihan silmät pyöreinä.

 Viikon aikana olen kerennyt mm. maistaa Chicagon kuuluisaa pizzaa (joka oli ihan älyttömän hyvää), löytänyt Guessin ja Calvin Klain liikkeet yms monta muuta melkein naapurista, shoppaillut lähes kaikissa  läheisissä ruokakaupoissa, rakastunut peanutbutteriin (Reese’s!<3) ja paljon paljon muuta.Tällä alueella, missä mä asun, löytyy kaikki ihan läheltä.

 Ei tarvitse edes kotoa lähteä, kun eläintarhan otuksetkin viihtyvät täällä. Tämä mukava kaveri säikäytti mut pahan kerran keskiviikkona, kun kävelin keittiön ikkunan ohi ja siinä se riippui ja tuijotti mua... Arviolta 10cm rukoilijasirkka ja aivan kirkkaan vihreä. Hostdad'in mukaan nuo on harvinaisia.

 Ensimmäinen auringonlasku, jonka olen nähnyt sitten New Yorkin. Mä en tajua, että pimeä tulee niin nopeasti. Täällä kun ei näytä hämärää olevan ollenkaan. En vieläkään usko kunnolla, että oon oikeasti täällä. Taas tänä aamuna heräsin, enkä hetkeen tiennyt, missä olin. Se on kuulkaa kummallinen tunne se :P

Perjantaina vietettiin tyttöjen ilta hostmaman kanssa ja suunnattiin elokuviin.  Hieman erilaista kuin Lahden Finnkinossa... Sinnekin tällaiset kiitos! Popparit maistuivat lähes samalta kuin sirkuksella (terkkuja sinne!) ja päälle sai valuttaa koneesta voita. NAM! Justin Timberlaken ja Ben Affleckin tähdittämä Runner Runner oli muuten hyvä leffa, jos jotain kiinnostaa mennä katsomaan :) Tähän loppuun vielä

 Kaapissa on hyvä rapsutella uusia puhkeavia hampaita. Että näin meillä! 

xoxo/ Laura

Training school

Maanantai-iltana noin 7 pm saavuttiin viimeinen Newarkin kentälle, jossa meitä vastassa oli hauska vanha mies. Cultural Care’n bussikuski, joka ajoi meidät training schoolille. Ihan järkyttävää, että yht äkkiä oltiinkin siellä, minne olin havitellut viimeisen vuoden. Silmät pyöreinä kaikki tietysti pyörivät ympäriinsä bussissa ja npasivat kuvia, mutta highway’lle päästessä kaikki olivat jo niin väsyneitä matkasta, että uni vei monen kohdalla voiton, myös mun. Kahden tunnin bussimatkalla ehti kuitenkin nukkua ihan hyvin.

Jet lag

Jet lagia en tuntenut mitenkään ylivoimaisen paljon. Välillä se yllätti ja yleensä alkuillasta (tai oppitunneilla :P ). Suurimman osan ajasta kuitenkin pärjäsin ihan hyvin. HUOMIO tulevat aupparit! Asettakaaa edes joku kelloista oikeaan aikaan ennen kuin saavutte päämäärään. Itse olin ensimmäisen illan aivan sekaisin, kun jokainen kolmesta kellosta näytti eri aikaa…

Campus ja dormatory

Aah, kampuselämää, minkä moni haluaisi kokeilla. Voin kertoa, ettei se niin hohdokasta ole. Itse jaan huoneen kolmen muun tytön kanssa ja vaikken huoneessa käykään kun noutamassa tavaroita tai nukkumassa,  ei soluelämä ole ihan mua varten.

Valmistautukaa siihen, ettei tää ole mitään luksusta. Kesäleiri on varmaan aika oikea vertaus. Vessat ja suihkut ovat yhteisiä kaikkien kanssa (ei poikien, heillä on tietenkin oma rakennus)  ja iltaisin aikaa vietetään commonroomissa, joka on ainoa nettiyhteydellinen paikka.

Campuksen ulkotiloista ei voi kuitenkaan valittaa. Tilukset ovat laajat, koulu on kauniilla paikalla ja rakennukset hienoja.

Ruokaa ei pahemmin voi kehua, mutta kuten eräs opettajamme totesi, ei amerikkalainen ruoka ole oikeasti aivan tällaista, vaan tämä nyt on vaan campus foodia, jota meille tarjotaan. 

Kielikylpy

Vaikkei täällä ole ollut kuin vasta viikon, on ihan uskomatonta, miten kieli tarttuu. Ollaan naurettu E’n kanssa monta kertaa, miten meinataan puhua keskenäänkin jo englantia. Ja silti suomen puhumisen lisäksi, englanti tulee jo niin luonnostaan. Saksalaiset roomates’it kävivät juuri nukkumaan ja huikkasivat good night ja  vaikka kirjoitin tätä postausta samalla, luonnistui keskustelu englanniksi vielä samalla. En kyllä kuvitellut, että kehitys tapahtuisi näinkin nopeasti!

Naurettiin E:n kanssa näille kylteille. Mitä poroja täällä muka hyppisi eteen??

No, näköjään pomppi. Nämä peurat viihtyivät pitkään ruohokentällä koulun edessä. 

Tänään viimeinen yö dormitorion kovilla, natisevilla patjoilla ja huomenna lento host perheen luo, joka tarkoittaa mm. sitä, että ensi yön nukun ihanan perhmeässä queen size kokoisessa sängyssä!

See ya Later!

xoxo / Laura

P.S. Ainuttakaan kuvaa EI ole muokattu!

Helsinki-London-New York

Nyt on kaikki itkut itkettu. Kamat kunnossa ja matkalla New Yorkiin, samoin minä.  Tällä hetkellä istuskelen Heatrhrow’n lentokentällä, jossa odottelen vielä seuraavat kolme tuntia lentoa New Yorkiin lähteväksi.

Läksijäisistä tulee vielä erikseen postaus jossain vaiheessa, joten ei siitä sen enempää. Mutta sellaiset siis sain, ja olin oikein otettu.

Mun matka maailman toiselle puolelle alkoi about  klo 04:00 kun lähdettiin kotoa ajamaan kohti Helsinki-Vantaata. Hyvin selvisin kaikesta lähtöhässäkästä, mutta itkuhan se tuli turvatarkastuksen luona, kun tuli aika sanoa hyvästit perheelle.

Portin luona tapasin suomalaisen E:n, ja lennettiin sitten yhdessä. Suomi jäi taakse 8:05, kun noustiin ilmaan ja vilkutettiin ikkunasta hyvästiksi.  Lento Lontooseen sujui kohtalaisen hyvin, jos ei lasketa järkyttävää väsymystä ja lievää pahoinvointia pitkän jännittämisen, nälän ja väsymyksen takia.  Onneksi se kuitenkin meni ohi.

Kyllä kulttuuri erot huomaa jo täällä Londonissa. Häkellyin pahan kerran, kun apteekin myyjä sanoin yllättäen pitävänsä geelilakkauksesta ja siinä sitten höpistiin viisi minuuttia kynsistä. Really confusing.

Vaikka sanotaan, että Heathrow on iso kenttä monine kauppoineen ja kahviloineen, oli ne hetkessä koluttu läpi. Seitsemän tuntia yhteensä odottamista, niin että kyllä meinasi aika käydä pitkäksi…

Lento New Yorkiin lähtee vaille neljä paikallista aikaa ja perillä ollaan about klo 7pm paikallista. (klo 02 suomen aikaa) 

xoxo / Laura

Last preparations

Neljän päivän päästä tähän aikaan oon jo New Yorkissa! Jippii kui jännää :) Kummallista kyllä, mua ei edelleenkään jännitä kovinkaan paljon. Välillä, kun tajuan, että lähtöön on  oikeasti enää muutama vaivainen päivä, tulee sellaisia ”jännityskohtauksia”, mutta ne ovat hetkessä ohi.

Viikonloppuna Lahden satamassa oli kalamarkkinat ja me totta kai oltiin sirkusporukan kanssa siellä esiintymässä. Sunnuntain esitys oli mulle jäähyväisesitys ja vähän haikeat fiilikset oli jälkikäteen. Sen lisäksi, että esitys oli mulle viimeinen se oli erikonen myös siitä syystä, että esiinnyttiin ensimmäistä kertaa viiden ryhmänä. Oltiin kaikki niin tyytyväisiä, koska meni todella hyvin, meidän lisäksi myös ihan kaikilla. Lapsetkin oli niin hyviä ja olin itse ainakin tosi ylpeä heistä kaikista. Pus vaan teille! Ilmeisesti myös kaikilla lapsilla oli mukava viikonloppu, sillä Facebook räjähti jälleen kerran. Mutta tärkeintähän on, että kaikki viihtyivät!

Tämän viikon ohjelmassa on ollut mm. matkalaukkujen, tietokonelaukun ja adapterin osto, pakkailua, kampaaja, kynsien laitto, hieroja ja jonkinlaiset läksijäisjuhlat. Itse en niistä tiedä vielä yhtään mitään ja vähän pelottaa, mitä niistä tulee meidän sirkusporukan tuntien.  Musta se jo kertoo aika paljon, jos läksijäisjuhlat kulkee nimellä Muistelot… : D 

Rakkaat <3 

Kampaajalla kävin eilen (aupparit, paljonko teillä maksaa kampaajalla käynti siellä lätäkön toisella puolella) ja kynnet laittamassa tänään. Tuli kyllä niin ihanat kynnet!

My New York nails :) Kyllä nyt kelpaa

Keskiviikkona oli viimeiset treenit ja meijän akrotyttöset muisti mua sitten läksijäislahjoilla ja korteilla. Itkuhan se siinä sitten tuli. Mutta mä syytän ihan vaan sitä, että Maude hyökkäsi salakavalasti odottamatta! Mä en ehtinyt valmistautua! 

Nii, niimpä niin. Yritä siinä sitten pysyä tyynenä. Kiitos tytsyt!  Ja tietysti erityismaininta  taikuri Nikolle, joka lahjoitti taikalanttinsa mulle. (Amerikkalainen 50 centinen) Pitää miljoonakin aloittaa jostakin.

xoxo / Laura

Visa

Moi kaikille tasapuolisesti!
Lupasin kertoa viisumihaastattelusta, joten here we go.
Kävin tiistaina Kaisaniemen konsulaatissa ja jännitin kovasti. Odotin jotain isoa hienoa rakennusta niin kuin presidentin linna tai vastaava. Supervirallista ja tarkkaa. No pahastippa meni pieleen. Mun haastattelu oli erään kerrostalon 5. kerroksessa teräsoven takana. Joo, tottai nimi piti ilmoittaa turvamiehelle, joka tarkasti sen listasta ja päästi sitten turvatarkastukseen. Ihan basic. Elektroniikka tavarat suljettiin ja jätettiin laukun kanssa "eteiseen". Siirryin odotustilaan, josta mut kutsuttiin vuoronperään kolmeen koppiin.

Vinkki kaikille, jotka olette menossa viisumihaastatteluun: Älkää turhaan jännittäkö. Kunhan vaan on paperit kunnossa ja osaat pari sanaa englantia niin se on siinä. Lisäksi virkailijat olivat ystävällisiä ja lopulta eräskin toivotti hyvää matkaa.. : D

Nyt alkaakin kaikki paperiasiat olla kondiksessa (yhtä ärsyttävää pikku mutkaa lukuun ottamatta...) ja lähtöön on aikaa 18 päivää. En malta odottaa! Pitäisi alkaa suunnitella läksiäisiä kun niistä jo kyseltiinkin :P

Nyt prepareing book käteen ja lueskelemaan!
Laters

xoxo / Laura

Postia

Heipä hei,
katsokaapa mitä postiluukusta kolahti eilen!

Mun Cultural Care'n osoitekortit! En malta odottaa, että saan laittaa noi valmiisiin matkalaukkuihin kiinni!

Sekä tietenkin lukemista ennen ja jälkeen matkalle lähdön. Valmistautua ei voi koskaan liikaa. Oon vasta selaillut noita hieman. Täytyy tutustua oikein kunnolla vaikka huomenna, kun on aikaa.
Näiden lisäksi mukana oli kamala kasa erilaisia papereita ja infoa tulevasta. Eikä saa unohtaa mun training schoolin aikataulua. Hyvältä näyttää :)

Ensi viikolla otan suunnaksi Helsingin ja suurlähetystön. Menen nimittäin viisumihaastatteluun. Siitä lisää sitten ensi viikolla!

Hyvää yötä!

xoxo / Laura

Dreams DO Come True

Hassua, miten kaikki voikin muuttua niin totaalisesti yhdessä illassa. Näin jälkikäteen olen vaan ihan ylitiöpäisen onnellinen siitä tuurista, mikä mulla kävi. Vaikka, sillä hetkellä en meinannut tajuta mistään mitään, en menis enää muuttamaan mitään.

Tasan kuukauden päästä tähän aikaan olen luultavasti jo lentokoneessa tai ainakin odottelen lähtöä. Itkut on itketty tai sitten nyyhkytän edelleen. Mutta jokatapauksessa lennän ensin viideksi päväksi New Yorkiin au pair training schoolille, josta suuntaan Illinoisiin Chicagon lähettyville ja aloitan au pair vuoteni ihanan host-perheen kanssa.

Kaikki tapahtui tosi nopeasti. Oltiin juteltu kerran Skypessa ja he kertoivat jututtavansa vielä muutamaa au pairia. Kului puolitoista päivää ja sunnuntai-iltana muutenkin mukavasti kulunee päivän päätteeksi sain heiltä sähköpostin, jossa he kertoivat haluavansa minut. Mitäpä minä siihen olisin enää sanonut kuin että KYLLÄ KIITOS.
Ja niinpä mun seikkalu sai pika pikaa vauhtia siipiensä alle. Seuraavana päivänä juttelin toimistojen kanssa, varmistin perheeni ja sain lähtöpäivän. Okei, mulla oli 5 viikkoa aikaa hoitaa kaikki asiat ja sanoa hyvästit Suomelle, perheelle ja kavereille. No panic.

Host-perheeseeni kuulu mom K, dad P ja vähän päälle vuoden ikäiset kaksostytöt B ja A. Sekä tietysti Bruno ja Riley, koirat.

Mun perhe ei asunut aurinkoisessa Californiassa, eikä heillä ollut kolmea yli 2 vuotiasta lasta kuten olin suunnitellut silloin kun ohjelmaan ilmoittauduin. Silti heti ensimmäisen puhelun jälkeen kiinnyin heihin ja tiesin, että jos tämä perhe mut haluaisi mä lähtisin enemmän kuin mielelläni!  Mitä tästä opimme? Unohda ennakko-odotukset ja pidä mieli avoimena! En malta odottaa, että pääsen tapaamaan perhettäni livenä :)

Mutta ennen sitä vietän viisi varmasti unohtumatonta päivää Manhattanilla au pair training schoolilla. Tapaan muita au paireja, opin kaiken, mitä mun täytyy tietää au pauriudesta, ja mikä mahtavinta tutustun New Yorkiin!

Onko parempaa tapaa aloittaa seikkailu?

xoxo / Laura