Boston Marathon
3 ihmistä kuollut.
Ainakin 140 ihmistä on haavoittunut.
Perheitä hajalla.
Ikuisia traumoja
Taas kerran maailma on muuttunut peruuttamattomasti.
Elämiä on tuhoutunut ja ihmisistä tulee entistä vainoharhaisempia, kyynisempiä ja pelokkaampia.
Ihmismieli on sairas. Miksi jotain tällaista piti taas tapahtua?
Kaikesta huolimatta aika ei pysähdy.
Elämä jatkaa eteenpäin ja me ihmisraukat yritämme pysyä mukana ja pohtia mitä juuri tapahtui.
Tällaisina päivinä mietin, miksi olen lähdössä Amerikaan? Paikkaan, jossa tapahtuu tällaisia kauheuksia. Mutta tosiasia on, että niitä voi tapahtua ihan missä tahansa. En halua lopettaa elämistä sen takia, että maailma on täynnä kauheutta ja toisia satuttavia ihmisiä.
Tasapainon takia täytyy olla valoa ja pimeyttä, jin ja jang. Teorioita on yhtä monta kuin ihmisiä.
Olenko naiivi, kun haluan ajatella, että pitämällä yhtä, auttamalla toisiamme ja tekemällä hyvää, maailmasta tulee lopulta parempi paikka elää. Että rakastamisella ja hymyilemisellä on vaikutusta. Usko paremmasta auttaa jaksamaan. Olenko tyhmä, lapsellinen, kenties harhainen?
Toivon, että en.
Sillä haluan nähdä kauneutta maailmassa. Haluan nähdä hyvää ihmisissä.
Halua, että vielä 50 vuoden jälkeen voin kävellä kadulla ja kuulla lintujen laulavan ja nähdä lasten juoksentelevan ympäriinsä nauraen.
Voin pysähtyä, sulkea silmäni ja silti tuntea elämän kaikkialla ympärilläni.
Onko se mahdollista?
Minä todella toivon niin.
Sending my thoughts to Boston
/ Laura
