Toisen loppu on toisen alku

Nyt se on sitten ohi, mun auppari ura. Virallisesti oon au pair 29. päivään asti, mutta käyttämättömien lomapäivien takia oon nyt done. Tänään oli viimeinen päivä. Ei tuntunut haikealta, ei samalla tavalla kuin perjantaina.(Tuli melkein itku, kun lauloin unilaulut viimestä kertaa) Musta tuntuu, etten ole tajunnut koko asiaa vielä.

Syksy

Perjantai-iltana käytiin hakemassa hostfamilyn uusi auppari Sophia lentokentältä. Hän on saksasta. (Opetin jo Sophian sanomaan suomeksi olen Sophia ja olen saksalainen, joten jos tulee kadulla vastaan voitte tervehtiä suomeksi!) Viikonloppu meni tutustuessa ja eilinen ja tämäpäivä oli opettelua. Olin aluksi huolissani, millanen uusi tyttö olis, osaisko se pitää likoista huolta ja olisko se ihan suht ok tyyppi. Bingo! Ihailin aina Sarahin ja niiden entisen aupparin suhdetta, ja voin ilokseni sanoa, että me tullaan Sophian kanssa myös pitämään yhteyttä. Mun perhe parka, saivat saksalaisen ja vähän pidemmän version musta. Haha, just kidding, mutta ollaan kyllä hyvin samanlaisia; huumori, jutut, arvot ja käytös pelaa hyvin yhteen. Luotan siis tytöt hyvillä mielin Sophian huomaan.

Lauantaina oli tyttöjen gymnastics, jota lähdin pitkästä aikaa katsomaan ja illalla mentiin Lou Malnati'siin syömään. Chicagon parasta pizzaa, ihan btw.
Sunnuntaipäivän marathon skypettelin kotiin ja Ellulle. Illalla tutustuttiin saksalaiseen kulttuuriin ruoan merkeissä. Potato pancakes, sausage ja jälkkäriksi mä tein jotain joka oli nimeltään "Westfalian Quark Surprise". Toisinsanoen sellanen rahkasysteemi. Oli tosi hyvää, vaikka itse sanonkin ja tuli niin kotoista olo. Oon kaivannut rahkaa täällä niin paljon. Hyvä rahka tuli kuohukermasta ja plain yogurtista. Oli muuten eka kerta kun  kokattiin pitkästä aikaa koko perheen voimin. Oli vaihteeksi tosi mukavaa ja tuli sellanen tehdään yhdessä -fiilis.

Eilen olin off ja käytin päivän skypettelyyn ja pakkaamiseen. Lellu soitti ja totes, että kuulostan erilaiselta, tosi onnelliselta. Niimpä kai sitten. Kyllä mä täällä ollessanikin oon ollut onnellinen. Ihmiset kotoa kuin täältäkin on tullut toteamaan, että näytämpä niin onnelliselta kuvissakin. Mut mitä mä omasta mielestäni oon ollut viimeaikoina, on tosi väsynyt. Ei onneton, ei surullinen, vaan väsähtänyt. Miks mä nyt sitten olen niin onnellinen? Tyttöjen ja kavereiden jättäminen on heartbreaking, mutta! Mä olen menossa KOTIIN!

Tänään viimeisen työpäivän kunniaksi näytin playgroundin Sophialle ja tavattiin Sofia ja hänen nuorin hostkid L ja puistossa sitten vierähtikin koko aamupäivä. Päikkäriajan työt sujui nopsaan kahdestaan ja ehdin skypetellä Lisan kanssa hetken. Ihan hullua, miten nopeesti aika menee, se on ollut kotona ja yli kaksi kuukautta! Iltapäivällä takaisin puistoon ja sitten päivä olikin siinä. Ja mun ura myös,
Päivän saavutukset: B totesin moneen kertaan "I love you Laura!" ja A ilmoitti lähtevänsä mun mukaan Suomeen. En kyllä usko mun kaksivuotiaan aivan tajunneen, mistä oli kyse.
Töiden jälkeen lähdettiin Sophian kanssa Targetiin, jossa tavattiin Fia ja pienen pohdinnan ( ja mun yllytyksen) jälkeen suunnattiin sushille illalliselle. Oli niin hyvää taas, Mä oon addiktoitunut...

xoxo / Laura, ex-aupair

P.s. Teksti tulee myöhässä, koska nukahdin eilen illalla koneen ääreen, taas. Heräsin kolmelta yöllä, mietin hetken tekstin editoimista ja päätin whata heck ehtii sen myöhemminkin ja käänsin kylkeä.

Last night in my room

Nyt se sitten iski. Todellisuus.

Siivosin ja imuroin mun huoneen. Silitin lakanat uutta aupparia varten ja sai ilmapatjan kellariin. Mun viimeinen yö tässä huoneessa. Tässä maailman mukavimmassa sängyssä. Tää huone on ollut mun pakopaikka ihan ekasta päivästä lähtien kun saavuin training schoolilta tänne ja pääsin ekan kerran nukkumaan kunnollisessa sängyssä. Muistan makoilleeni sängyssä ja tuijotellen kattoon miettien "nyt mä sitten oon oikeesti täällä".´Nyt siitä on vuosi aikaa. Kuinka monta kertaa mä oonkaan tuijottanut tota kattoa, mun seinää ja valokuvia hyllyn päällä. Nyt samoilla hyllyillä on eri ihmisen kuvia, eri ihmisen perhe. Tänä ilta en sano hyvää yötä äiti. Joku täysin random tuijottaa mua.

Huomenna on mun viimeinen kunnollien työpäivä. Virallisesti oon vielä tiistain töissä, mutta koska oon sen päivän uuden tytön kanssa, sitä ei lasketa. Mitä mä teen? Miten mä teen siitä erikoisen tytöille? Miten mä teen siitä erikoisen mulle?

Mä en tiedä mitä mun pitäisi sanoa. Tai tuntea. Tai ajatella. Tuntuu tyhjältä. Haikeelta. Mustasukkaiselta? Missä on mun iloiset tunteet? Mä tein sen mitä tulin tänne tekemään. Eiks ympyrän sulkeutuessa pitäis tulla joku ymmärtämisen hetki: "Kaikki on nyt paljon selkeempää" -fiilis. Kertoisko joku mitä mun pitäis ajatella/tuntea tällä hetkellä, mulla kun ei ole aavistustakaan.

xoxo / Laura

Ajatuksia vuoden lopusta

.Hei kaikki mahtityypit siellä. Mitäpä teille kuuluu?
Mulle kuuluu hyvää ja arvatkaa mitä. MULLA ON 5 TYÖPÄIVÄÄ JÄLJELLÄ!!

Viisi työpäivää. Mihin aika katosi? Vastahan mulle tuli 9 kuukautta täyteen ja pohdin, että pitäiskö jäädä tänne vai ei.

Mun perheen uus auppari saapui tänään training schoolille ja se laittelikin sieltä viestiä. Tuntui niin oudolta. Miten sä voit olla siellä, kun mähän vasta olin ite siellä. Olin yhessä vaiheessa kokonaan unohtanut training school vaiheen. Mutta viime aikoina ne on palannut kirkkaina mieleen kun mun tädin hopeat.

Alotin pakkaamisen viime viikolla, mutten päässyt puusta pitkään. Kunhan raahasin matkalaukut esille ja aloin huitoa tavaroita sinne tänne. Mikä sotku. Tavoitteesta saavutettu 0,05%. En saanut koko loppuviikolla mitään aikaiseksi ja pompin matkalaukkujen yli. Tänään päätin, että nyt riittää. Pitäähän mun keskiviikkoon (kai) mennessä saada itseni muutettua kellariin, jotta huone saadaan siivottua. Nyt on sitten vaatekomero tyhjennetty. Samoin lipaston kaapit. Vaatteet on pakattua jotenkuten matkalaukkuihin, pahvilaatikkoon, donate-pussiin ja roskapussiin. Miten voi vuodessa kertyä näin paljon tavaraa?

Virallisesti mä lakkaan olemasta auppari 29.9, mutta koska mulla on lomapäiviä käyttämättä, käytän ne nyt vuoden lopussa. Joten tämä viikko loppuun ja yksi tiistai. Sitten se olis siinä. Asun silti täällä vielä ensi viikon, koska oikea travel month alkaa suunnitellusti 30. päivä.

Kattelen mun sotkuista huonetta ja matkalaukkuja ja mietin miten vuosi sitten tuskailin kotona pakkaamisen kanssa lähtöä edellisenä iltana. Ainakin mä olen nyt ajoissa.

En oikein tiedä, mitä ajatella vuoden loppumisesta. Jälleen kerran oon puhunut siitä niin paljon, odottanut sitä. Mutten osaa ajatella että nyt on melkein se hetki, kun mun seikkailutarina loppuu. Kupla puhkeaa. Ja mun täytyy palata takaisin normaaliin arkeen. A tuli tänään halaamaan mua ihan yllätten todeten "No Laura go home". Jaa, mitäpä tohon pitäis sitten kaksi vuotiaalle vastata. En sanonut mitään. Halasin vaan.

Tytötkin alkaa tajuta, että jotain on tapahtumassa.
Ja nyt mä tunnen kuinka mun cold medicine starts kicking in. Piti vetästä ne naamariin, kun LCC:n "End of the year tips" lappunen neuvoi move all the DRUGS. Ok will do! Hahha oon aina sanonut, että se on vähäm höperö. Ja mä sain siis flunssan, taas. Mä jo toivoin kolme viikkoa sitten, että sen kertainen tauti olis ollut vika, mutta pitäähän tässä vielä vuoden lopun kunniaksi sairastaa.

xoxo / Laura

Traditional American...

FOOTBALL!
Perjantai-iltana lähdettiin Sofian kanssa katsomaan vieressä olevan high schoolin jalkkispeliä. Mulle tää oli ensimmäinen peli, vaikka kolme kertaa oon yrittänyt mennä katsomaan. Ja tääkin oli lähellä jäädä välistä koska sade ja kylmä! Miten voi sää muuttua näin nopsaan? Pari päivää sitten tallustin vielä flipflopseissa ja hameessa ja nyt piti olla takki päällä ja hanskat kädellä ja silti paleli.

Haha Sofian hostmom nauroi, että ollaan oikein HC-faneja kun raahaudutaan kentälle sateesta huolimatta. Juu kyllä, näinhän sen meni. 

 Tiedän ettei kuvat ole parasta laatua, mutta paremmat on vielä Sofian kamerassa.

 Me katsottiin puoleen väliin asti niin. että nähtiin koulun orkesteri ja cheerleaderit, mutta niiden jälkeen äkkiä kotiin (Sofialle) lämpimään.

 Kisakatsomo varustus.

 Sofaille kun päästiin kuumat kaakaot ja voikkarit nopsaan mukaan, lämmin pesä peitoista lattialle ja leffa pyörimään. Empä ollutkaan nähnyt Anastasiaan Englanniksi ennen.

 How can I ever say goodbye?
Kympiltä mä lähdin kotio kohti ihan vaan siks, että mun tarvi kävellä.

xoxo / Laura

On the way to the better

Let me tell you a story

Time flies by so fast but that's not good enough a reason not to try. Things won't get better 'till you go out there and make better happen.

The End

xoxo / Laura

One Direction

Taas tulee myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Viikko sitten launataina oli kauan odotettu One Directionin konsertti, jippii! Me hommattiin Katharinan kanssa liput jo marraskuussa jos oikein muistan, niin että vihdoin oli aika! 

Olin tosiaan lauantaina jo downtownissa ja näin Inan sitten vähän jälkeen 6pm Millennium Parkissa josta napattiin taxi Soldier Fieldille. (Chicagon isoin urheilustadion ja Bearsien kotikenttä) Jo matkalla nähtiin pikku tyttöjä (Read, 12v ja nuorempia!) vanhempiensa kanssa kantaen isoja postereita aivan liian pienissä vaatteissa.Tiet oli totta kai suljettu joten hypättiin pois autosta ennen Soldier Fieldiä ja käveltiin loppumatka sinne. Perus turvatarkastukset ja sisään. Mua kyllä nauratti, kun vartija tutki mun laukun ja kysyin onko mulla pehmoleluja, koska ne oli kuulema kielletty. Like näytänkö siltä, että kannan pehmoeläimiä mukana konsertteihin?? Ja ei, en ajatellut heittää niitä lavallekaan, oon aika varma, että 1D'n pojat on vähän vanhoja sellaseen. Maksettiin ruhtinaalliset 7$ yhdestä vesipullosta ja etsittiin meidän istumapaikat.

5 Seconds of Summer oli lämppärinä ja ne soittikin ihan hyvin. Pikkutytöt sekos totta kai. Mä en edes tiennyt, mitä ne soitti. Olin mä niistä kuullut joskus, mutta jos olis kadulla tullut vastaan, niin en olis tunnistanut. 

5SOS'in jälkeen oli tunnin tauko ennen keikan alkamista. Stadionilla soi musa ja ihmiset tanssi ja oli hyvä fiilis. Äidit ja isät istui kuuliaisesti ja näpräsivät puhelimiaan. On kyl aika mageeta kattoa kun about 60 000 ihmistä, mitä koko mesta vetää, tanssii Macarenaa. Mut naurettiin vaan Inan kanssa, että kun Pittbull ja Lady Gaga vaihtui Grease'n biiseihin ne 10 vuotiaat tytöt jääty ihan täysin. Ne on liian nuoria tietämään miten sellasta musiikkia tanssitaan tai miten sanat menee. Sen sijaan äidit pomppas ylös ja alkoi bailaa. Oonhan mäkin liian nuori etten ole kokenut tota 70-80 luvun musaa, mutta kyllä mun ikäluokka sentään Grease'n vielä tietää. Jos ei tiedä, on sivistymätön. 

Ton isän ilme kertoo ihan tarpeeks, mitä mieltä se oli konsertista xD 

One Direction alkoi about 9pm ja siitä mä en voi muuta sanoa kuin A-W-E-S-O-M-E.  

Tunnustaudun faniksi, ihan häpeilemättä. En miksikään "Marry me 1D<3<3<3"  -faniksi, jotka pyörtyilee kuullessaan sanan 1D, mutta faniksi kuitenkin. Ja Louis on mun ehdoton suosikki. Tiedän mitä mieltä monet siitä on, mutta se on vaan ihan mun tyyppinen.

Louis jutteli paljon, samoin Niall ja Liam. Harry ja Zayn sen sijaan olivat vähän hiljaisempia. Mä en ole mikään Zayn fani, tykkään siitä oikeestaan vähiten, mut jesta sillä on upea ääni! Samoin Harryllä.  Liam oli yllättävän hauska, Niall oma ihana itsensä ja Louis oli Louis. Pelkäsin että se näyttäis yhtä kehnolta ja väsähtäneeltä kun viime aikona julkisuudessa, mutta ei, se näytti tosi hyvältä.  Ääni sen sijaan ei ollut aivan kunnossa. Se kuulosti flunssaiselta ja etenkin korkeissa nuoteissa se veti mikin aina pois. Sofia sanoi. että perjantain konsertissa Louis oli kuulostanut tosi hyvältä. Kyllä mä sitä kuuntelin, voisin kuunnella aina. Mutta onneks se ei näyttänyt niin burt outiselta enää. 

Konsertti loppui 11pm maissa ja meillä oli kauhea kiire etsiä taksi, että ehdittäisiin viimeiseen 12:30 ja 12:40 junaan. Ei paljon naurattais jos siitä myöhästyis. Chicago keskellä yötä ei ole mikään maailman kivoin saati turvallisin paikka varsinkaan jos sulla ei ole paikkaa minne mennä. Mä olisin kyllä siinä vaiheessa soittanut Andrew'lle et moi oon kohta sun ovella päästä mut sisään. No siinä me juostiin ihmismassassa ympäriinsä etsien taksia. Ei löydetty ainuttakaan. No juostiin takaisin, minä murtuneella varpaallani auuts, ja pysäytettiin pari poliisiakin. Ikävä kyllä niistä ei tällä kertaa ollut mitään apua. Yleensä Chicagon poliisit on kivoja mut nää oli varsinaisia *#%¤!*. Joten juostiin väärään paikkaan kolmesti kiitos niiden. Lopulta päädyttiin onneksi Michiganille ja sieltä löydettiin tasan yksi taksi, joka tietenkin oli varattu jollekin toiselle. Siinä sitten paniikin hiipiessä mietittiin, että mitä tehdään kun taksikuski mutisi, että 40 dollarilla varauksen vois perua ja hän heittäis meidät sillä vielä juna-asemallekin. Ei siinä kahta kertaa tarvinnut miettiä kun toinen vaihtoehto oli junan missaaminen. Niimpä me maksettiin 40 freakin dollaria 15 minuutin taksimatkasta. Ehdittiinpä ainakin junaan. Kun vihdoin pääsin junaan istumaan mun jalka teki kuolemaa, mua väsytti ja oli nälkä, Tohon aikaan yöstä juna oli myös tietty täynnä iloisia alkomahoolin alaisia ihmisiä. Mä facetimeilein Jennille sen minkä nettiyhteydeltä pystyin ja yrtin sitten epätoivoisesti pysyä hereillä. 

Pääsin hyvin Crystal Laken asemalle, sain taksin ja pääsin kotiin puol kolmen aikaa. En ole kertaakaan täällä tullut kotiin noin myöhään. Silloin kun on mennyt myöhään oon jäänyt jonnekin muualle yöksi. Nukkumaan menin lopulta viiden maissa kun en saanut unta. Vähän väsytti....

Sunnuntaipäivän makasinkin sitten poolilla. Autuutta!

xox / Laura

"Tahtoa, tarvita, eiks ne nyt ole melkein sama asia?"

Nyt vuorossa lauantain shoppailut. Mulla on lista tehtynä, mitä kaikkea mun pitää vielä ostaa ennen vuoden loppua (joka on muuten NELJÄN  viikon päästä!!) ja onneksi se lista alkaa pikku hiljaa lyhentyä. 

Adidaksen ihanimmat popot DSW'sta! Lähtöhinta 70$ dollaria, alennuksien ja kuponkien jälkeen maksoin noista 27$ Deal! 

Oon tunnetusti hurahtanut urheiluvaatteisiin. TJMaxista mukaan lähti Puman housut ja urheilurintsikat, en nyt muistanut katsoa merkkiä. Nyt kun löytäisin vielä hyvän topin niin olisin tyytyväinen...

 Forever21 oli totta kai pakko käydä kääntymässä ja mukaan nappasin tän tyköistuvan mekon, 10$. Menee hyvin baarissa korkojen kanssa.

Siinäpä se. Osa saattoi jo huomata, että otin osaa #kutsumua kampanjaan, kattokaa ihmeessä edellinen postaus ja mun tarina sieltä.

xoxo / Laura