Sivut

26.9.2013

Last preparations

Neljän päivän päästä tähän aikaan oon jo New Yorkissa! Jippii kui jännää :) Kummallista kyllä, mua ei edelleenkään jännitä kovinkaan paljon. Välillä, kun tajuan, että lähtöön on  oikeasti enää muutama vaivainen päivä, tulee sellaisia ”jännityskohtauksia”, mutta ne ovat hetkessä ohi.
Viikonloppuna Lahden satamassa oli kalamarkkinat ja me totta kai oltiin sirkusporukan kanssa siellä esiintymässä. Sunnuntain esitys oli mulle jäähyväisesitys ja vähän haikeat fiilikset oli jälkikäteen. Sen lisäksi, että esitys oli mulle viimeinen se oli erikonen myös siitä syystä, että esiinnyttiin ensimmäistä kertaa viiden ryhmänä. Oltiin kaikki niin tyytyväisiä, koska meni todella hyvin, meidän lisäksi myös ihan kaikilla. Lapsetkin oli niin hyviä ja olin itse ainakin tosi ylpeä heistä kaikista. Pus vaan teille! Ilmeisesti myös kaikilla lapsilla oli mukava viikonloppu, sillä Facebook räjähti jälleen kerran. Mutta tärkeintähän on, että kaikki viihtyivät!

Tämän viikon ohjelmassa on ollut mm. matkalaukkujen, tietokonelaukun ja adapterin osto, pakkailua, kampaaja, kynsien laitto, hieroja ja jonkinlaiset läksijäisjuhlat. Itse en niistä tiedä vielä yhtään mitään ja vähän pelottaa, mitä niistä tulee meidän sirkusporukan tuntien.  Musta se jo kertoo aika paljon, jos läksijäisjuhlat kulkee nimellä Muistelot… : D 
Rakkaat <3 
Kampaajalla kävin eilen (aupparit, paljonko teillä maksaa kampaajalla käynti siellä lätäkön toisella puolella) ja kynnet laittamassa tänään. Tuli kyllä niin ihanat kynnet!
My New York nails :) Kyllä nyt kelpaa
Keskiviikkona oli viimeiset treenit ja meijän akrotyttöset muisti mua sitten läksijäislahjoilla ja korteilla. Itkuhan se siinä sitten tuli. Mutta mä syytän ihan vaan sitä, että Maude hyökkäsi salakavalasti odottamatta! Mä en ehtinyt valmistautua! 



Nii, niimpä niin. Yritä siinä sitten pysyä tyynenä. Kiitos tytsyt!  Ja tietysti erityismaininta  taikuri Nikolle, joka lahjoitti taikalanttinsa mulle. (Amerikkalainen 50 centinen) Pitää miljoonakin aloittaa jostakin.

xoxo / Laura

5 kommenttia:

  1. oliks noi keksit syötäviä :D en ite ehtiny maistaa ja irkun mielest ne maistu palaneen hajulle

    VastaaPoista
  2. Oli tosi hyviä :) Mitä niissä oli sisällä? Saat laittaa mulle ohjeen joku kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vaikka mitä ! :D suklaana siel oli pandan valkosuklaata, royalin punasta ja pätkiksiä.

      Poista
  3. Moikka! Miten sulla on lähteny asiat rullaan siellä usassa? Ootko jo päässy koulutuksesta siirtyyn perhees luokse? :) Ite oon lähössä au pairiks nykiin manhattanille ens maanantaina, vähän jo jännittää mutta oon kyllä jo niin into piukeena ettei mitään rajaa! :))

    VastaaPoista
  4. Moikka Henriikka, sori en oo kerennyt vastaamaan aikaisemmin. Saavuin toissapäivänä perheeseen ja training schoolilla oli sen verran hektistä, ettei paljon kerennyt blogia katsella. Ootko tosi innoissas huomisesta löhdöstä? Matkustus päivä on rankka. Tähän mennessä kaikki mennyt tosi hyvin ja viihdyn perheessä paremmin kuin hyvin. Onnea training schoolille! Älä odota siellä liikoja! Ja kun lähdette New York tourille, osta ihmeessä Top Of the Rock ticketti. Rockefeller Center on aivan upea!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina!

Comments always cheer me up!