Toisen loppu on toisen alku

Nyt se on sitten ohi, mun auppari ura. Virallisesti oon au pair 29. päivään asti, mutta käyttämättömien lomapäivien takia oon nyt done. Tänään oli viimeinen päivä. Ei tuntunut haikealta, ei samalla tavalla kuin perjantaina.(Tuli melkein itku, kun lauloin unilaulut viimestä kertaa) Musta tuntuu, etten ole tajunnut koko asiaa vielä.

Syksy

Perjantai-iltana käytiin hakemassa hostfamilyn uusi auppari Sophia lentokentältä. Hän on saksasta. (Opetin jo Sophian sanomaan suomeksi olen Sophia ja olen saksalainen, joten jos tulee kadulla vastaan voitte tervehtiä suomeksi!) Viikonloppu meni tutustuessa ja eilinen ja tämäpäivä oli opettelua. Olin aluksi huolissani, millanen uusi tyttö olis, osaisko se pitää likoista huolta ja olisko se ihan suht ok tyyppi. Bingo! Ihailin aina Sarahin ja niiden entisen aupparin suhdetta, ja voin ilokseni sanoa, että me tullaan Sophian kanssa myös pitämään yhteyttä. Mun perhe parka, saivat saksalaisen ja vähän pidemmän version musta. Haha, just kidding, mutta ollaan kyllä hyvin samanlaisia; huumori, jutut, arvot ja käytös pelaa hyvin yhteen. Luotan siis tytöt hyvillä mielin Sophian huomaan.

Lauantaina oli tyttöjen gymnastics, jota lähdin pitkästä aikaa katsomaan ja illalla mentiin Lou Malnati'siin syömään. Chicagon parasta pizzaa, ihan btw.
Sunnuntaipäivän marathon skypettelin kotiin ja Ellulle. Illalla tutustuttiin saksalaiseen kulttuuriin ruoan merkeissä. Potato pancakes, sausage ja jälkkäriksi mä tein jotain joka oli nimeltään "Westfalian Quark Surprise". Toisinsanoen sellanen rahkasysteemi. Oli tosi hyvää, vaikka itse sanonkin ja tuli niin kotoista olo. Oon kaivannut rahkaa täällä niin paljon. Hyvä rahka tuli kuohukermasta ja plain yogurtista. Oli muuten eka kerta kun  kokattiin pitkästä aikaa koko perheen voimin. Oli vaihteeksi tosi mukavaa ja tuli sellanen tehdään yhdessä -fiilis.

Eilen olin off ja käytin päivän skypettelyyn ja pakkaamiseen. Lellu soitti ja totes, että kuulostan erilaiselta, tosi onnelliselta. Niimpä kai sitten. Kyllä mä täällä ollessanikin oon ollut onnellinen. Ihmiset kotoa kuin täältäkin on tullut toteamaan, että näytämpä niin onnelliselta kuvissakin. Mut mitä mä omasta mielestäni oon ollut viimeaikoina, on tosi väsynyt. Ei onneton, ei surullinen, vaan väsähtänyt. Miks mä nyt sitten olen niin onnellinen? Tyttöjen ja kavereiden jättäminen on heartbreaking, mutta! Mä olen menossa KOTIIN!

Tänään viimeisen työpäivän kunniaksi näytin playgroundin Sophialle ja tavattiin Sofia ja hänen nuorin hostkid L ja puistossa sitten vierähtikin koko aamupäivä. Päikkäriajan työt sujui nopsaan kahdestaan ja ehdin skypetellä Lisan kanssa hetken. Ihan hullua, miten nopeesti aika menee, se on ollut kotona ja yli kaksi kuukautta! Iltapäivällä takaisin puistoon ja sitten päivä olikin siinä. Ja mun ura myös,
Päivän saavutukset: B totesin moneen kertaan "I love you Laura!" ja A ilmoitti lähtevänsä mun mukaan Suomeen. En kyllä usko mun kaksivuotiaan aivan tajunneen, mistä oli kyse.
Töiden jälkeen lähdettiin Sophian kanssa Targetiin, jossa tavattiin Fia ja pienen pohdinnan ( ja mun yllytyksen) jälkeen suunnattiin sushille illalliselle. Oli niin hyvää taas, Mä oon addiktoitunut...

xoxo / Laura, ex-aupair

P.s. Teksti tulee myöhässä, koska nukahdin eilen illalla koneen ääreen, taas. Heräsin kolmelta yöllä, mietin hetken tekstin editoimista ja päätin whata heck ehtii sen myöhemminkin ja käänsin kylkeä.