I'll love you. I'll never leave you. I'll always be there for you

Heipä hei ja ensinnäkin huomio siitä, että mä luen ihan liian montaa blogia tai sitten kaikki muut on vaan tosi ahkeria postaajia. Mä en pariin päivään selaa bloggeria, niin eikö se melkein räjähdä kaikista noista lukemattomista postauksista. Nyt tiedän, mitä teen koko yön. Hupsista keikkaa.

Viime viikonlopusta. No meillä oli MELKEIN tornado, joka sai mut aivan paniikkiin, muttei loppujen lopuksi (onneksi!) ollutkaan ihan niin lähellä kuin kuvittelin. McHenry County on valtava ja ilmeisesti myrsky iski jossain kauimmaisessa nurkassa meistä.

Pistetään tämä nyt vielä tähän, että näätte, kyllä me oikeesti oltiin myrsky alueella! 

Sunnutaina oli yber kuuma ja mulla oli BBQ party LCC:n luona. Ulkona istuskeltiin ja hikoiltiin kilpaa. Me saatiin meidän ryhmään ensimmäinen poika, whoo! Ruotsalainen, oikein hauska tyyppi. Huomatkaa mun ennakkoluulosuus sveduja kohtaan on kadonnut kokonaan! Ja mun ruotsin ymmärtäminen on parantunut ihan hulluna. Sofia ei voi enää valittaa musta ruotsiksi silloin kun oon ite paikalla, hah! No ei vaan, ei se niin oikeesti tee. Mutta siis joo, kävin kokonaisen keskustelun ruotsi-englannilla. Kuuntelin ruotsiksi ja vastailin englanniksi ja lopulta olin niin sekaisin etten tiennyt itekään, mitä kieltä puhuin, kun mm. Kristin osaa jonkin verran suomea.

Holiday In hotellin aula, jossa venailin Sofiaa ja Kristiniä hakemaan.

Meidän auppari ryhmä, joskin kuvasta puuttuu melko monta ihmistä. Kaikki ei ole koskaan paikalla... Aivan kamala kuva!

Me päätettiin lähteä porukalla vielä leffaan tapaamisen jälkeen. Mentiin katsomaan 22 Jump Street ja oli kyllä hyvä. Vähän outo paikoin, mutta nauroin taas niin paljon! Musta on tullut ihan komedioiden fani täällä. Channing Tatum, aah<3 <3 Mutta se alkaa näyttää pikku hiljaa vanhalta. Olihan se ihan Spiderman tossakin leffassa, mutta se on nykyään tosi chubby...

Yritän nyt taas miettiä tällaisen pikaisen viikko katsauksen tässä. Miten mulle aina käykin näin, että kirjotan tasan kerran viikossa ja sitten pitää tunkea kaikki samaan postaukseen.

 Tiistaina zumba, tai olis ainakin pitänyt olla, mutta mun opettaja oli jossain ja päädyin jollekin ihan ihme dance-cardio tunnille, jota opetti noin 40v. nainen. Super hidasta verrattuna Andrew'n tunteihin ja kaikki musa oli 80-luvulta. Tapasin tasan yhden naisen mun normeilta zumba tunneilta ja sitten yhdessä ihmeteltiin, että mitähän tää nyt oikei on. Musa oli kehnoa, koreot super hitaita ja tylsiä, niin että menin lähes kävellen mukana + sitten ettei mikään koreoista osunut yhteen musiikin kanssa, joka teki seuraamisen toodella vaikeaksi. Lopulta kyllästyin ja aloin sekoittamaan opettajan askelia Andrew'n koreohin ja mitä ikinä tulikaan mun mieleen. Olin tosi ylpeä itsestäni oikeastaan. Onnistuin hyvin näyttämättä idiootilta, vaikka sitten tanssinkin ihan eri askelia muun ryhmän kanssa. Nainen mun zumba tunneilta katsoi mua vähän aikaa ja tokaisin sitten: loistavaa, ja alkoi matkia mua. Olin taas ihan yllättynyt, että muistin Andrewn koreografiat niin hyvin, että olisin voinut vetää tunnin vaikka itse. Tiedän, kuulostan niin itseään täynnä olevalta tällä hetkellä, mutta en saa tota mitenkään muuten järkevästi. Mä vaan olin ylpeä omasta suorituksestani. Varaudu Nuokun Sirkus, ensi syksynä alkaa cardio treeni!!  Vielä parempi mieli tuli, kun tunnin jälkeen opettaja huikkasi mulle, että hyvin sä vedät! Olin ihan häkeltyneenä, että ai kiitos vaan :D Tosin ilta sai ikävän käänteen, kun juttelin Andrew kanssa ja sain tietää what's going on. Shit sanon vaan!

 Keskiviikkona maalailtiin tyttöjen kanssa taikataikina mitkä lie. Arvaa, mikä on kenenkin. Taso on aika sama. Tytöt oli niin innoissaan koko maalaushommasta. On pitänyt  kehittää kaikkea erikoistekemistä, kun on vähän kiukkuviikko. Eikä ihan niin vähänkään. Uhmis... Aamut on sateisin ja kehnoja ettei pääse ulos ja iltapäivällä tuntuu aina olevan kiire. Ärsyttää, kun meidän kadusta revittiin asfalttikin pois nyt ja se on tosi pahassa kunnossa, ettei päästä vaunuilla puistoonkaan tai mitään. Saisivat sen pahuksen kunnostuksen valmiiksi jo! Iltapäivä tosin meni hyvin, sillä mä pompin zumbaa 45 minuuttia välillä taapero sylissä, välillä ilman. Nää on hurahtanut zumbatanssiin kanssa. Kysyin, että tanssitaanko zumbaa ja molemmat (etenkin B) alkoivat kiljua riemusta ja pomppia ja huitoa ja vaikka mitä. Se on niin hilarious ettei voi oikeesti muuta tehdä kun nauraa. Ja mulle tulee niin hyvä mieli, kun tytöillä on niin hauskaa.  (Mistä tuli mieleen, luin yhtenä päivänä jostain keskustelupalstalta kun eräs äiti valitti, mitä voisi tehdä lapsen kanssa kun hänellä, äidillä, on tylsää. Voi voi kun pitää vahtia lasta puistossa tai leikkiä nukeilla lapsen kanssa ja se on niin tylsää. No ei se mustakaan mitään maailman kiinnostavinta touhua ole. Jos saisin valita, en mä omaa vapaa-aikaani siihen käyttäisi. Hauskaa tulee siitä, kun näkee, miten lapsella on hauskaa ja nauttii olostaan. Voi juma sentäs taas älä hanki lapsia jos niiden hoitaminen ja vahtiminen on niin älyttömän tylsää!)

 Normaali asustus illalliselle eikö vaan?? B fashionista...
Tän viikon evening activities on jäänyt aika vähille. Kävin salilla kerran. En oo nähnyt Sofiaa kertaakaan :/ Joka sitten korjattiin tänään ja höpöteltiin puhelimessa tunti. Oon sanonut tän ennekin, mutta ONNEKSI mulla on unlimited text ja calls... Muuten tulis kalliiksi. Takaisin aktiviteetteihin. Oon soitellut Elinan ja D'n kanssauk, lueminen ja Netflix. Oon niin epäsosiaalinen tällä viikolla että melkein hävettää... SORRY!!! Jäin koukkuun Doctor Who'hun (se uudempi versio), jota aloin silkasta uteliaisuudesta katsomaan. En ollut aikaisemmin nähnyt jaksoakaan, mutta kaikki aina puhuu siitä, nyt tiedän miksi. Ehkä jakso vielä tänään ennen kuin käyn nukkumaan. Kello on 23:12.

 Tän päivän illallinen. Mentiin ulos syömään! Keskellä viikkoa harvinaista! Vissiin ensimmäinen kerta ikinä. Ja oli tosi kivaa :) Tuntui taas oikeesti perheeltä ja meillä kaikillä oli hauskaa. Ainakin mulla oli.

Tänään aamu alkoi tappelulla B kanssa. No Laura, Laura go, Laura bye, huutoa, potkimista, raivoamista. Ihan normaalia siis vähän vaan kovemmalla huudolla höystettynä. K kertoi mulle myöhemmin, että ensimmäinen asia, minkä B aamulla sanoi oli No Laura. No kiva, kiitos. Kun tota on kuunnellut tässä nyt koko viikon, mulla lopulta meni hermo ja ärähdin sitten B:lle että: "Ok, hyvä sitten, että lähden kohta pois, kun oon niin kamala!" Toinen jäi kattomaan mua silmät tapillaan, että mitä toi taas tossa puhuu. Rauhoituttiin lopulta aamupalalle ja jatkettiin normaalisti päivää. Loppupäivä meni oikeastaan aika hyvin ilman mitään raivareita. Kun pistin tytöt nukkumaan ja olin aikeissa lähteä huoneesta, kuulin sen ekan kerran: " No Laura leave!" Ok, nyt se sitten alkaa. Tota B huutaa vanhemmilleen joka ikinen ilta, kun se jää nukkumaan. And it's heartbraking. Toi oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun tyttö kysyi mua. Se kuitenkin jäi yhteen kertaan ja huuto loppui nopeesti kun uni vei voiton. Välipalalle mentäessä luulin kuulleeni B'n sanovan Laura bye, joten kysyin, että mihinkän mä olen menossa, johon hän vastasi kovasti, että: " No Laura go!" Okei, en mä ollutkaan menossa minnekään.  Mutta nyt B on ollut koko illan mussa kiinni. Yleensä jos isi ja äiti on paikalla mä oon ihan no no, mutta ei tänään. Kun mentiin kampaajalle, piti kävellä käsi kädessä, piti ottaa syliin. Kun mentiin takaisin autoon, vaan mä sain laittaa tytön istuimeen. Mentiin syömään, taas piti kulkea käsi kädessä ja kun B oli äitin sylissä, yht äkkiä tuli hirveä kiire päästä Lauran syliin ja siitä ei sitten liikuttu millään. Siis likka oli ihan liimattu muhun. Kun ehdotin siirtymistä syöttötuoliin toinen rutisti itsensä mun rintaa vasten, etten vaa siirtäis sitä minnekään. Autossa haluttiin ABC song Lauran puhelimesta ja sitten tulikin kunnon litania "Laura please, please Laura!" Mitääh, ei tota kuule ikinä? Ja kotona kun makasin ähkynä sohvalla B tuli vielä siihen viereen kiusaamaan, leikkimään ja hakemaan huomiota. Nyt sitten pohdin tässä huonolla omallatunnolla, että luulekohan se raukka nyt, että lähden heti huomenna pois tai jotain. Mun tytöt on vielä niin pieniä, ettei ne ymmärrä tätä auppari systeemiä (vaikka ne tajuaakin tosi paljon! Se on hauskannäköistä kun niille sanoo jotain ja sitten ne jää pohtimaan sitä pienessä päässään otsa rutussa), enkä mä ole niille paljon mitään puhunutkaan uudesta tytöstä. Hmmp... Täytyy varmaan huomenna jutella B'n kanssa tästä asiasta ettei pieni luule, että mä aion hylätä sen. Mä kerron tytöille aina kun ne on surullisia I'll never leave you. I'll always be there for you.  Ja vaikka saankin yleensä vastaukseksi "yeah" tai "ok" tiedän, että ne turvautuu muhun.

K oli sitä mieltä, että B:ll' nyt vaan sattuu olemaan tällainen päivä, eikä tästä kannata huolestua. Välillä äiti on in, välillä isi ja nyt sattui olemaan mun vuoro. Hyvin mahdollista tuokin. Ota nyt uhmaikäisistä selvää.

xoxo / Laura