Wake me up when September ends

Hei nyt tulee valitusta! Kaikkialla muualla on lämmin paitsi täällä! Ja mun kone on hidas ja tyhmä eikä toimi. Ja muutin näköjään Algonquinista Crystal Lakeen, ainakin Iphonen sää sanoon niin. tein kasan super onnistuneita lettuja tänään ja unohdin ottaa niistä kuvan, vaikka hain vielä puhelimenkin sitä varten! Ja löysin mun sängystä äsken lasinsirpaleen. Mitä hittoa?!  Huoh... Ja sain aamulla kuulla, että mun kulta kotona on taas kipeä, voi mun pieni rakas! <3

Hyvät uutiset. Alotin työt tänään seiskalta, mutta koska tytöt nukkui raahasin tyynyn ja peiton niiden huoneen oven eteen ja nukuin siinä sitten tunnin ennen kun kiljunta alkoi tasan kello kasi. Meiltä siis hajos itkuhäläri joskus nelisen kuukautta sitten eikä koskaan hommattu uutta. Joskin mietin että MIKSI ei... Toinen hyvä uutinen, tytöt otti kahden ja puolen tunnin päikkärit ja mä sain valmisteltua neljä lomapostausta ja katsottua Star Crossedin. Kauden viimeinen jakso, nyyh, mitä mä nyt katon?!

Mulla ei jotenkin tää arkeen palaaminen suju ollenkaan. Oon ihan törkeen väsynyt koko ajan ja yhtään ei ole motivaatiota olla töissä tai mennä salille, mikä on outoa, koska ennen äitin piti aina muistuttaa, että pidä sitten yksi välipäiväkin ettet mene ylikuntoon. No siitä ole nyt ainakaan huolta...

En tiedä sanoinko jo jossain (tuskin, mistä te sen olisitte kuulleet), sain eilen CC:ltä sähköpostia extendaamisesta ja mua pyydettiin ilmoittamaan niille mitä mä mietin ja muistuteltiin aikarajoista. Mitä mä mietin, no senkus tietäs! K kyselee multa samaa. Niiden pitää päättää kuun loppuun mennessä jatkaako ne samalla aupparilla vai alkavatko etsiä uutta, jolloin ne saa jonkun alennuksen ohjelmasta. Eli toisin sanoen, mulla on tasan kaksi viikkoa aikaa päättää. Musta tosin tuntuu, että oon päättänyt. Ainakin toistaiseksi. Mulla itselläni on aikaa heinäkuun puoleen väliin. Toisaalta musta tuntuu, etten mä ole matkustanut tarpeeksi, en ole nähnyt tarpeeksi vielä. Ja täällä on vaan niin helppo olla, töitä päivästä päivään, rutiinia. Kun menen kotiin, mun on tarkotus tietää, mitä mä haluan tehdä. Täytyy palata takaisin työkkäriin ja ne kysyy mitä mä halua tehdä, mitä mä haluan opiskella. Vastaus: EN MINÄ TIEDÄ! Mä en ole edelleenkään varma onko mulla tällä hetkellä minkäänlaista motivaatiota opiskella. Mulla ei ole asuntoa. Mulla ei ole edes sänkyä! (Funny story but lets leave it out this time...) Toisaalta, mua ei just nyt houkuta ajatus lasten kaitsemisesta kuuden lisä kuukauden ajan. Mä haluan mennä kotiin ja mennä treeneihin ja nähdä kaverit ja syödä äitin tekemää ruokaa ja varastaa mun tavarat takaisin pikkusiskolta ja ajaa isin uutta automaattivaihteista autoa ja nähdä mun kummipojan, joka ei varmaan edes tunnista mua. Ja mennä oikeeseen saunaan ja uida järvessä ja tuoksuttaa oikeaa joulukuusta ja syödä oikeaa jouluruokaa ja tätä listaa vois jatkaa vaikka kuinka kauan. Arrg! Miksi mun piti edes ruveta miettimään mitään extendaamista. Toiset aupparit on vaan et moi mä lähden kotiin. Helpompaa olis niin... Mä inhoan isojen päätösten tekemistä!!! Tää on vissiin sitä aikuisuutta, olis saanut jäädä kokematta...

Vosko joku rikas ja generous vaan antaa mulle tän talon jostain Vegasista kera poolin, mukavan auringonotto tuolin ja mansikka margaritan?

Kohta tulossa positiivisempaa juttua reissusta, kun saan kuvat paikoilleen. Oih loma, miksi se on aina liian lyhyt!
Kuittaus
xoxo / Laura

Ps.Lomapostaukset myöhästyy huomiselle, koska puhuin just kaksi tuntia puhelimessa Elinan kanssa, syyttäkää sitä. Juoruämmät vauhdissa? Ei kun ihan normia meitä :P